Härkänen ja hevonen, pakinaperjantain haasteeseen 226
Pohjanmaan kirjailijoiden kokoontuminen Ylistaron Kirmaus-halli, 26.3.2011.
Liikuntasalissa on markkinatunnelma, näytteilleasettajat ovat levittäytyneet ympäriinsä, on Seinäjoen Historiallinen Yhdistys, Sukututkijat, Suomen Siirtolaismuseo, Anttila Ostaa ja Myy, Hevosjalostusyhdistys, atk-palvelut, korttien ja arpojen myyjiä ja vielä muita, joita ei hetken päästä enää muista. Tuttuja ei näy, ja naisemme istuutuu seuraamaan Teppo Ylitalon juontamaa paneelikeskustelua.
Veli Ranta-Ojala, yksi niistä lukuisista kirjailijoista, joiden nimeä naisparka ei ole koskaan kuullut, puhuu asiantuntevasti ja kiinnostavasti Pohjanmaan kirjailijat ryn nykyisestä tilasta. Seuran 120 jäsenestä vain 11 on oikeaa kirjailijaa.
Mikä on oikea kirjailija? Tositarinamme naisella on siitä selkeä käsitys. Hän ei suinkaan ole ainoa, jonka mielestä kirjailija on sellainen, joka on päässyt kirjailijaliiton jäseneksi. Hän liittyisi Pohjanmaan kirjailijoihin, jos sen nimi olisi Pohjanmaan kirjoittajat. Ei kärpäsestä voi tehdä härkästä eikä omakustanne ole sama kuin oikean kustantamon tekemä kirja. Eikä hevonen ole härkä eikä omakustannekirjoittaja ole kirjailija. Nainen on tehnyt kolme omakustannetta mutta haluaa saada kirjan isolle kustantamolle. Ehkä hän lähettää seuraavan käsikirjoituksensa kokeeksi. Ei, ei tiedä vielä, hän on hyvin kriittinen ja alleviivaa virheet punakynällä omista novellikyhäelmistään.
Puhtaalta pöydältä on vaikea päästä esille. Nainen kirjoittaa tyylikkääseen läppäriinsä Veli Ranta-Ojalan sanoman totuuden. Hän päättää lainata kirjastosta tämän sinnikkään, härkäpäisen mieskirjailijan teoksen.
Miten naisen oma käsikirjoitus pääsisi niiden vuosittain 5000 julkaistavan käsikirjoituksen joukkoon, joista tehdään oikea kirja. Nainen tietää vastauksen. Kirjoittamalla paremmin, niin, että erottuu joukosta. Ei riitä, että on jotakin sanottavaa, on oltava myös taito sanoa /kirjoittaa se niin, että ihmiset kiinnostuvat.
Nainen kuuntelee nyökytellen ihailemansa kirjailijan, Mirja Kuivaniemen puheenvuoroja. Hänellä ei ole koskaan ongelmia saada käsikirjoituksiaan julkaistuksi. Ei tietenkään, koska ne ovat hyviä, naisen tekisi mieli sanoa ääneen. Sudenkuopat, hän muistaa viimeksi lukemansa kirjan nimen ja taputtaa Mirja Kuivaniemen puheenvuoron loputtua. Arvokkaan näköinen, komea rouva, osaa arvostaa itseään, nainen ajattelee.
Suomenruotsalainen Carola Harmaakivi on asiallinen ja kertoo ruotsinkielisen Pohjanmaan kirjallisuuden kukoistuksesta, kirjallisuusprojektista Brösttoner. Osaisipa hän paremmin ruotsia, nainen harmittelee. Hän voisi kääntää novellikokoelmansa ruotsiksi. Ne, ruotsinkieliset, ovat kulttuurihenkisiä, herkkiä, lukevat ja kirjoittavat paljon. Vi ska hip-hoppa oss genom universum, vi ska alltid dansa moonwalk och aldrig bli vuxna ( Catharina Gripenberg )
Pohjanmaan kirjailijat ryn jäsenet ovat paneelikeskustelussa yhtä laimeita kuin koko liitto. He saavat liian vähän aikaan. Mirja Kuivaniemi puhui kirjallisuuden pullonkauloista, ahtaista paikoista, kaventumasta, löysi viimein sopivimman ilmaisun: rajoittava ilmiö. Pohjanmaan kirjailijoiden liitto näkyy ja kuuluu heikosti. Joku hallituksen jäsen harmittelee, etteivät lehtien kulttuuritoimittajat kirjoita Pohjanmaan kirjailijoista ja tuo heitä esille.
Ehkä Pohjanmaalla ei ole kovin monta sellaista, joka osaa kirjoittaa,niin, että häneen kannattaa uhrata palstatilaa, nainen miettii. Jos suurin osa on omakustanteen kirjoittajia, ei ihme, ettei apurahoja ja palkintoja heru. Harvoin omakustanteissa on helmeä. Jos olisi, se kyllä loistaisi niin, että se huomataan.
Ehkä Pohjanmaalla ei ole kovin monta sellaista, joka osaa kirjoittaa,niin, että häneen kannattaa uhrata palstatilaa, nainen miettii. Jos suurin osa on omakustanteen kirjoittajia, ei ihme, ettei apurahoja ja palkintoja heru. Harvoin omakustanteissa on helmeä. Jos olisi, se kyllä loistaisi niin, että se huomataan.
Sitten löytyvät kirjat. Vanhoja ja uusia. Kukahan nuitakin ostaa, nainen kääntelee kirjoja ja etsii jotakin.
Kas! Suuri Kirosanakirja, mitä hevonlehmänvittua, ja vain 9,50 euroa. Voi hevonperse, ainoat kolikot menivät kahviin ja pankkikortti ei kelpaa täällä. Kuka hevonhuttu lähtee etsimään Ylistaron keskustasta pankkiautomaattia tällaisella hevon helevetin kylmällä tuulella.
Omat kirjat, niitä on laukussa vielä kolme, nainen ajattelee, kääntyy miesmyyjän puoleen ja suunnittelee jotakin ovelaa hevon heinähattua.
– Härrejösses, kun olisi hyvä kirja. Mulla olisi ehdotus, vaihda tämä Kirosanakirja kolmeen mun omakustanteeseen.
– Häränpaskat! No, anna mä katon. Jos kirjoitat niihin nimes, mies lopulta suostuu.
–Voi, kiitos, kiitos ja kilin kulkuset.
kilin kulkuset monikko. Tarpeeksi teennäinen akateemisen tätinaisen kulutukseen, vaikka veikeästi pässinkiveksiin vihjaistaankin.
Kirosanat ja määritelmä kirjasta Suuri Kirosanakirja kirj Jari Tammi kuv Juho Juntunen kust Wsoy
